Viime aikoina olen nauttinut lähinnä kahvia

Viimeisimmän puolenyön aikaan älysin unohtaneeni syödä. No, pala leipää ja kaksi keksiä kyllä. Koetin korjata vajauksen muutamalla leipäpalalla, mutta ne eivät oikein maistuneet koska leipä oli päässyt kuivumaan.

Joku tekeminen aina jää kun keskittyy. Olisi mukavaa jos tässä tietokoneen vierellä pöydällä kävelisi kissa, joka aina välillä herättäisi minut havaitsemaan itsensä ja sellaiset asiat kuin syöminen. Kissan pusku ei ole koskaan turha, tuhlaileva se kyllä on, kuten kissan selän silityskin on tuhlaileva. Se silittää otsaa samalla, lakkaan kurtistamasta. Olen mahdollisesti kissan ansiosta: kissa oli kahden äitini kanssa, synnytyksen hetki läheni, mutta äitini oli uninen ja tokkurassa eikä tehnyt mitään. Kissa puski äitiäni herpaantumatta, tökki kunnes tämä heräsi. Sairaalassa tehtiin keisarinleikkaus. Olen nykyään allerginen kissoille.

En ole moneen kuukauteen ehtinyt ajatella tapaani kirjoittaa. Toivon vain että osa kirjoittamastani tulee ymmärretyksi; usein huomaan ettei tule. Eilen ymmärsin eufemiatettuani käyttäen sanoja "mies" ja "nainen", että joku saattaa kuvitella minun puhuvan sellaisen ajattelumaailman sisällä, jossa noilla sanoilla on biologinen perusta. Tämä piti kertoa minulle jotta se saattoi edes juolahtaa mahdollisena tulkintana mieleeni, ja edelleen pidän tuollaista tulkintaa kirjoittamastani todella epätodennäköisenä. Miten niin voisi lukea kun puhun samalla kaikenlaista perustahakuisuutta kyseenalaistaen?

Kieleni kankeutuu. En ehdi ajatella onko se kaunista tai keveää, yritän vain jollain välillä turhaannukseksi yltyvällä tunnollisuudella korjata etukäteen kaikki ne väärinkäsitykset, joita pidän mahdollisina tietäen, että en näe suurinta osaa pahimmista väärinkäsitysten mahdollisuuksista. Toinen vaihtoehto olisi että kirjoittaisin vain itselleni; silloin voisin miettiä kieltä. Olisikohan se oikeasti ymmärrettävämpää kuin yritykseni tarjota ajatuksia, jotka olen saanut lahjaksi tai poiminut jostain siruina ja liittänyt yhteen?